pikavippi puhelimellaPikalainan pystyy hakemaan nykyään entistä helpommin puhelimella. Ennen pikavippi haettiin tekstiviestin avulla, mutta nykyään pienlainan hakeminen tapahtuu verkkopankkitunnusten avulla. Älypuhelimella pikavipin hakeminen onnistuu siis nykyään yhtä helposti kuin ennen.

Pikavippi eli pienlaina

Pikavipillä tarkoitetaan korkeintaan 1000 euron suuruista lyhytaikaista lainaa. Ennen vippien suuruudet olivat isompia, mutta lakimuutos aiheutti sen, että vipit muuttuivat kulutusluotoiksi, koska asetettu korkokatto ei koske yli 2000 euron lainoja. Harva rahoituslaitos myöntää enää alle 2000 euron lainoja, koska silloin korkokatto vie rahan lainaamisesta hyvän tuoton pois.

Lainsäätäjillä tuskin oli tämä mielessä kun vipeille asetettiin 50% korkokatto, mutta se ei ole mitenkään yllättävää, että lainsäätäjien hommat menevät niin sanotusti mönkään. Ehkäpä juuri tämä uudistus on osasyy siihen, että suomalaiset velkaantuvat ennätysvauhtia.

Vakuudettomien kulutusluottojen määrä on kasvanut hurjaa vauhtia. Toukokuussa 2017 kulutusluottokanta kasvoi 5,2 %. Tämä yhdistettynä kasvaviin asuntolainoihin sekä taloyhtiöiden myöntämiin osakaslainoihin, voi olla hyvinkin seuraavan ison suomalaisen velkakriisin sytytysnestettä.

Pikavipit pitäisi kieltää kokonaan

Moni on sitä mieltä, että pikavipit tulisi kieltää kokonaan. Tämä ajatusmalli on hyvin ongelmallinen, koska vipit ovat lainoja siinä missä osamaksutkin. Tuskinpa kukaan pikavippien täyskieltoa ajava ilahtuisi siitä, että Tokmannin nettiostokset jäisivät tekemättä koska Klarnan osamaksu on kielletty tai siitä, että lomamatkalla ravintolalasku jäisi maksamatta sen takia koska Visan luottokortit ovat laittomia.

Lainaaminen on bisnestä. Bisnestä tulee olemaan aina siellä missä liikkuu rahaa ja erityisesti siellä missä liikkuu tuottavaa rahaa. On hyvinkin turha päivitellä, että kieltämällä pikalainat suomalaisten velkaongelmat ratkeaisi. Ongelma ei ole se lainarahan tarjonta vaan sen käyttäjät.

Velkaantuminen on hyvin ikävää. Kylmä fakta on valitettavasti se, että velkaantuminen on lähes aina tulosta heikosta talouden hallinnasta. Menot ylittävät tulot. Yllättävän harva suomalainen edes tietää omien menojen ja tulojen erotusta. Tästä se johtuu, että yhä useampi meistä on veloissa ja pahasti.

Positiivinen luottorekisteri

Pahimmat velkaantujat ovat niitä jotka hakevat uutta lainaa ja jättävät sen aina maksamatta. Pahimmassa tapauksessa tällaisella lainanhakijalla voi olla jopa satoja tuhansia euroja velkaa, mutta siitä huolimatta tämä pahasti velkaantunut lainanhakija saa aina uuden lainan siihen asti, että velkataakka kasvaa niin suureksi, että jokin laskuista menee ulosottoon.

Ongelma on se, että Suomessa luotonmyöntäjän on lähes mahdotonta tietää kaikista lainoista joita lainanhakijalla jo on. Ainoastaan maksuhäiriöt näkyvät luotonantajille. Positiivinen luottorekisteri auttaisi luotonantajia eväämään lainat tällaisilta hakijoilta, joilla on jo ennestään lainaa useita kymmeniä tuhansia tai jopa satoja tuhansia euroja. Tällä hetkellä Suomessa on 36 eri yritystä jotka ovat perustaneet asiakastiedon kanssa vastaavan positiivisen luottorekisterin, mutta se ei ole ns. 100% varma vaan se perustuu ensinnäkin käyttäjän hyväksyntään, että hänen tiedot saa jakaa rekisteriin. Tämä johtaa siihen, että osa hakijoista ei päädy rekisteriin lainkaan.

Aika näyttää jos kansanedustajista joku saisi lakialoitteen vireille jolla perustettaisiin valtiollinen positiivinen luottorekisteri. Ainakin Ylen teettämän kyselyn mukaan kannatusta idealle löytyy.

 

 

Pikavippi puhelimella