4.12. – jouluvalot

Julkaistu: joulukuu 4, 2009 | Aiheet: Joulu, Valaisin | Avainsana(t): , , | 4 Kommentit »

Picture 6Luitteko HS:n jutun keskiviikolta? Ostikko totesi EU varoittaa: Lähes kolmannes jouluvaloista vaarallisia. Huh. Turvatekniikan keskus ei kuitenkaan lähde hötkyilyyn mukaan.

“Komission mukaan jouluvalojen johdot saattavat esimerkiksi olla liian ohuita kuljettamaansa sähkövirtaa varten, mikä lisää ylikuumenemisen ja tulipalon vaaraa. Myös johtojen kiinnitykset saattavat olla puutteellisia, mikä voi aiheuttaa sähköiskun.

Komissio suosittelee välttämään epäilyttävien tai heikkolaatuisten jouluvalojen käyttöä. Lisäksi komissio suosittelee, että jouluvaloja ei jätetä päälle nukkumaan mentäessä tai kodista poistuttaessa.

Komission raportti perustuu viidessä jäsenmaassa vuosina 2007-2009 toteutettuun markkinavalvontahankkeeseen. Suomi ei ollut tutkimusmaiden joukossa, mutta komissaarin mukaan selvityksen tulokset ovat yleistettävissä kaikkiin EU-maihin.”

Omasta mielestäni kynttilä on paras valon lähde jouluun. Jos kuitenkin ostaisin jouluvalot, hankkisin tällaisen Patrick Townsendin String -valoletkan. Valaisinta saa 10 tai 19 lampulla ja se käy ympärivuotiseen käyttöön. Näin valaisimen MoMAssa viime kesänä. Se on ok livenäkin.

stringbkblk


3.12. – Late Night (S)hopping

Julkaistu: joulukuu 3, 2009 | Aiheet: Joulu, Tapahtumat | Avainsana(t): , | 3 Kommentit »

WEB_LATENIGHTSHOPPING_JOULU09Olen tänään glögeilemässä entisten duunikavereiden kanssa. Te muut, käykää halutessanne designkorttelissa. Design Districtin jäsenyritysten ovet ovat auki normaalia pidempään ja luvassa on näyttelyitä, tarjouksia ja jouluista hauskaa. Tapahtumassa on mukana 65 tahoa ja ostoksia voi tehdä kello 20 tai 21 saakka. Lue lisää ja katso avoinna olevat liikkeet ja tarjoukset (pdf).


2.12. – Kylässä: jarin koti

Julkaistu: joulukuu 2, 2009 | Aiheet: Asuntoesittely, Joulu, Kylässä | 27 Kommentit »

Tämä on minun joululahjani! Kylässä-sarja saa jatkoa. Tykkään ja annan peukun! Jos haluatte ilahduttaa blogin pitäjää näin joulun alla tai ylipäätään, niin kommentoikaa ja osallistukaa keskuksteluun. 2h+k:lla on jo 8000 uniikkia kävijää kuukaudessa.

Näin jari kuvailee kaunista, harmonista ja ajatonta kotiaan:

“Jo ensimmäisestä vuokrakämpästä lähtien olemme harrastaneet järkiostoksia. Suurin osa kotimme huonekaluista ja tavaroista on jo kauan sitten hankittu. Osa niistä on varastossa odottamassa nykyistä tilavampaa asuntoa. Osa pitäisi kaupata eteenpäin.

Innostuksemme ostamiseen on ajan mittaan laantunut. Designalan kaupallisuus tympii silloin tällöin. Ajatuksenamme on tehdä pitkäikäisiä hankintoja, jotka ovat tarkkaan harkittuja. Enää Cappellinin Low-Pad puuttuu ja… Aina pitää olla haaveita.”

Jari vastaa kommentteihin, jos teillä on jotain mielessä!

PS. Jos olet myös kiinnostunut vierasbloggaamisesta, pistä postia osoitteeseen: kaksihuonettajakeittio@gmail.com.

olohuone_jari

ruokailutila_jari

seina_jari

makuuhuone_jari

keittio_jari_2

wc_2

Tässä vielä hifikuva! Ja jarin kommentti tähän on seuraava: “Vahva näkemykseni on aina ollut se, että musiikki pitää sijoittaa sinne, missä se kuuluu ja missä sitä kuunnellaan.” Olen samaa mieltä! Meidänkin kotona kaiuttimia riittää.

tvtaso


1.12. – joulukalenteri

Julkaistu: joulukuu 1, 2009 | Aiheet: Joulu | Avainsana(t): | Jätä kommentti »

Jos ostaisin joulukalenterin, ostaisin Boxes of Surprises -joulukalenterin (linkki vie Facebook-sivustolle). Laura Väinölän ideoima kalenteri on tehty yhteistyössä 24 nuoren suunnittelijan ja suunnittelijaryhmän kanssa.

kalenteri1

kalenteri_2

Bongattu Luksus-blogista.