Tilasin Finnish Design Shopista Luxon L-1 arkkitehtivalaisimen. Ajatuksena on, etten enää ikinä osta uutta työpöydän valaisinta. Näitä on tehty vuodesta 1937 jo 25 miljoonaa kappaletta ja meillä on nyt niistä yksi. Ansaitsee kai klassikko-tittelin.
Vaneri tuntuu olevan nyt kovin pop. En tunnusta, että olisin löytänyt tämän tuotteen googlatessani hääkuvia. Jotenkin tämä Nikunetin puinen blokkitaulu vain tuli esille.
Joskus ruma on kaunista tai kaunis rumaa. Tässä on jotain outoa ja siksi jotain kiinnostavaa. Jonkun kuvan tuollaiseen voisi kaiverruttaa. Vai voisiko?
Päivitys
Täsmennetään vielä, että ei hääkuvalle, mutta orastava mahdollisuus jollekin graafiselle kuvitukselle.
Plywood seems to be upgrading its trend factor. Hot or not, what say you?
Aivan kaamea kortti. Kukaan ei voi olla eri mieltä.
En tsekkaillut häälahjoja illan aikana, mutta tuo ruma kortti kerjäsi tulla luetuksi. Välissä olevaan lappuun oli lopuksi kirjoitettu näin: “…kääriytymällä tähän vilttiin. Se toimitetaan teille heti, kun ruotsalaisen pientilan pikkulampaat on käsin keritty. Lämpöä ja lempeä. Meiltä teille.”
Viltti on tietenkin Pia Wallénin Crux. Ihanat ystävämme antoivat, tai siis antavat, sen meille häälahjaksi. Olihan jekku! Kotinörtti totesi: “Mä oon tyytyväinen, kun vaimo on tyytyväinen.” Sniif. Se sai onneksi puolestaan Dead Space 2:n. Lupaan yrittää kohta kirjoittaa jostain muustakin, ettei menisi liian lässyksi. Yököttääkö teitä jo?
Voin ehkä vielä vaikuttaa viltin väriin. Lampaat kasvattelevat talven karvojaan. Musta vai harmaa?
1. kuva on hienosta Kitka-blogista, jota seuraan silloin tällöin. Pitäisi päivittää blogilistausta. 2. kuva Door Sixteen -blogista, joka ei sekään ole pöllö.
PS. Kuten fotoista näkyy, laitatin häihin geelikynnet, kun yksi kynteni yllättäen repesi vereslihalle. Eka ja todnäk vika kerta. Perverssiä seurata, kun oma kynsi kasvaa valkoisen muoviliuskan alla – ja jotenkin epähygieenistäkin. Kiva saada omat töpöt takaisin ensi viikolla.
Sorry, I keep forgetting to write short summaries in English. Are they needed?
Nyt on häät juhlittu ja palattu häämatkalta Roomasta. Kekkerit olivat huikeat: kaunista ja liikuttavaa, ja toisaalta rentoa ja riehakasta. Juuri kaikkea tuota toivoimmekin. Jaan teille muutamia juttuja myöhemmin, kunhan saan siihen tarvittavaa materiaalia.
Sillä välin kannattaa lukea esimerkiksi Mustalla-blogia, jonka bongasin vasta tänään: upea koti, hieno tyyli ja kiva kirjoitustyyli.
Ja jos haluatte, voitte myös kuunnella meidän ystäviemme meille häälahjaksi säveltämät biisit: Samaa valoa ja Vaikka ulkona on pakkasta. Nämä kuultiin akustisesti hääjuhlassa ja sen jälkeen saatiin vielä CD, johon biisit oli soitettu, äänitetty ja miksattu. Vähän ehkä itkin. Kiitos Altti, Salla, Timo ja Patu!
Katsokaa Fiskebarenia Kööpenhaminassa. Paljon mielenkiintoista ihasteltavaa. Pahoittelut, että täällä on hetkellisesti hiljaista. Ne häät, ne häät. Life is sweet.
Arpa osui numeroon 54 ja voittaja on pikoskin. Pistän sähköpostia!
Nyt on ollut aika kiire. Yhdet häät ovat ihan justiinsa. Palaan, kun vähän hoppu helpottaa. Mutta on kyllä ihanaa mennä naimisiin tuon ihanan kotinörtin kanssa. Voi liikutus, miten onnellinen olen. Aika kivaa hei!