Olen saanut uusia töitä. Jänskättää vähän ja olen innoissani. Nykyinen työpaikka on ollut ehdottomasti kullan arvoinen; hauskat työkaverit ovat todella päteviä ja olen oppinut heiltä paljon. Ei voi olla kuin kiitollinen. Nyt palaan kuitenkin tekemään työtä, joka tuntuu omimmalta. Joukossa on taas melkoisia taitureita. Inspiroivaa! Uuden työpaikan toimitilat ovat lisäksi melko upeat – kyseessä on valoisa ullakkotila.
“Toisen maailmansodan jälkeen New Yorkin Sohossa tapahtui kummia. Taiteilijat ja yleisboheemit alkoivat katsella rähjäisiä tehdasrakennuksia etsien avaraa tilaa luomisvoimansa pyrskähtelylle. Syntyi loft-kulttuurin ensi aalto.
Loft-asumisen seuraavassa vaiheessa robusteja teollisuustiloja alkoivat asuttaa dynaamiset pankkiirit ja tyylitietoinen mainosväki, hetken kuluttua myös piippua polttelevat perheenisät lapsikatraineen. Viimein Lohikäärmeen vuosi -elokuvassa (1985) brooklyniläisen tehdaskiinteistön holtittoman hienot näkymät Manhattanille aurasivat tietä loftien valtavirtaistumiselle.
New Yorkin ja Lontoon kaltaisissa satamakaupungeissa on riittänyt rakennuskantaa uudentyyppisen asumistavan muodostumiselle. Manner-Euroopassa Berliini on näyttänyt suuntaa.
Myös Helsinki liittyy urbaanien suurkaupunkien sykkeeseen. Arkkitehtitoimisto Helamaa ja Pulkkinen on suunnitellut Taliin, entiseen Helvarin radiotehtaaseen autenttisen loft-muunnelman. Asuntoja ei ole jaettu ahtaiksi kopperoiksi, ja sisätiloihin esille jätetyt kattopalkistot ja sienipilarit muistuttavat kauniisti rakennuksen alkuperäisestä käytöstä. Vain näkymä Williamsburgin sillalle ja Ellis Islandille puuttuu, mutta niin se puuttuu Lontoon Docklandsin kalleimmistakin lofteista.”
Normann Copenhagenin uudessa Mormor-sarjassa on samaa henkeä kuin Arabian melko tuoreessa Maku-sarjassa. Kumpi vie voiton, tanskalainen vai suomalainen design?
Päärynäenergiaa tarvitaan. Flunssattaa. Oma vika. Kylmetin itseni sunnuntaisella hölkkälenkillä.
Mistä löytyisi kohtuullisella kustannuksella yksinkertaisen graafisia julisteita? Tämä Enzo Marin La Pera on kallis. Miksi kaikki kiva maksaa tolkuttomasti?
En yleensä tykästy rustiikkiseen lookiin. Tämän asunnon lattiat ovat kuitenkin kerrassaan herkut. Jos lattia olisi resepti, kyseessä olisi egyptiläinen Dukkah-mausteseos. Suosittelen testaamaan. Joukkoon kannattaa heittää paahtamisen ja rouhinnan jälkeen melko reippaasti tuoretta minttua ja basilikaa. Nam, nam, nam!
Tänään lähikaupasta ei löytynyt marinoimattomia koipireisiä, joten turvauduin rintafileisiin. Ne imivät maut upeasti sisäänsä. Tällä kertaa muistin ottaa kuvan vain kypsentämättömästä setistä. Reseptiä on tuunattu hieman.
Jamie Oliverin kanapata (kolmelle)
3 broilerin koipireittä tai rintafilettä
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 iso puska tuoretta basilikaa
n. 6 valkosipulin kynttä kuorineen
1 tuore chili hienonnettuna
1 sitruunan raastettu kuori (oma lisäys)
1 rkl sokeria (oma lisäys – sokeri on tomaatin paras kaveri)
suolaa ja mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Mausta kanat suolalla ja mustapippurilla. Puolita kirsikkatomaatit, hienonna chili, raasta sitruunan kuori (ei valkoista osaa!) revi basilikan lehdet ja irrota valkosipulin kynnet. Pistä kanat uunivuokaan ja heitä kaikki ainekset joukkoon sokerin kanssa. Lorauta päälle oliiviöljyä melko reippaalla kädellä. Rouhi päälle vielä suolaa ja mustapippuria. Sekoita kevyesti. Heitä komeus uuniin ja kypsennä ilman kantta. Koipireidet saavat olla uunissa reilut 1,5 h (kunnes pinta on kauniin ruskea). Rintafileet ovat valmista kamaa vajaassa tunnissa. Nauti esimerkiksi pastan kanssa.
