NYC: plan & see
Julkaistu: Elokuu 1, 2009 | Aiheet: Matkailu | Avainsana(t): Central Park, MoMA, New York, NFT, The High Lane, Time Out, Zagat | 13 Kommentit »Suomessa ollaan! Olen yrittänyt kirjoittaa raporttia matkasta parin päivän ajan, mutta se ei meinaa valmistua millään. Päätin siksi jakaa kokemukset kolmeen osaan: 1. plan & see, 2. eat & drink a bit, 3. shop. Kun viimeinen setti on valmis, arvon pienen tuliaisen näihin kirjoituksiin kommentoineiden kesken. Nyt kuitenkin asiaan.
Oppaat
Not For Tourists, eli NFT, on paras NYC:n matkaopas. Kirjassa on loistavat kartat, joihin on merkitty kaikki tarpeellinen. Opas on myös näppärän kokoinen – se on kuin Moleskin-muistikirja. NFT oli lähes koko loman ajan poikakaverin farkkujen takataskussa. Myös Time Outin tuore lehti ja internetsivut kannattaa tarkistaa. Sivuilla on esitelty esimerkiksi pyöräilyreissuja, jotka kylläkin jäivät meidän osaltamme valitettavasti toteuttamatta. Ruuan puolesta olisi todnäk kannattanut ostaa Zagat-opas, mutta NFT:llä, Time Outilla ja Mondollakin pärjättiin hyvin. Ensi kerralla sitten.

Liikkuminen
Metro on kävelyn ohella ehdoton kulkuväline. Metron odottaminen näin kesällä on tosin aika tuskaista. Laiturialueet olivat kuin pätsejä. Finnairin suorat lennot saavat myös pisteet. Lensimme takaisin Suomeen business-luokassa. Finski oli buukannut meidät sinne positiivisena yllätyksenä – olin että oho ja kiva, kiva, kiva. Poikakaverin duunimatkoista on jotain hyötyä.


Central Park
Tätä ei kai tarvitse selittää. Todella kaunis ja suuri puisto. Kaupungin sydän ja henkireikä.

(kuvat Central Park)
The High Lane (West Side, from Gansevoort Street to 20th Street)
Kaunis puiston pätkä kaupungin yllä. Puistossa on lököttelytuoleja, joissa voi hengata ja lukea vaikka juorulehtiä, kuten tässä suosikkiani Peoplea. Täydellinen chillaushetki. Luittehan muuten Mischa Bartonin romahduksesta? Ohessa on myös video puiston avajaisista ja sen taustoista.

Top Of The Rock (Midtown, 30 Rockefeller Plaza)
Jos haluaa nähdä kaupunkin korkealta, kannattaa mennä Top Of The Rockiin, eikä missään nimessä jonottaa Empire State Buildingiin. Näköalaparveke sijaitsee Rockefeller Centerissä. Itse menimme paikan päälle klo 23. Silloin kaupungin valot ovat huikeimmillaan, ja tunkua ei ole. Parveke suljetaan klo 24.

MoMA (Midtown, 11 West 53 Street)
Ehdoton. Perjantaisin sisäänpääsy on ilmainen ja sen kyllä huomasi. Huoh. Suosittelen vierailua siis ehdottomasti toisena päivänä. MoMA store oli mielestäni myös käynnin arvoinen. The Metropolitan Museum of Art oli myös ok. Kuvassa poikakaveri seisoo Dan Flavinin Monument-teoksen edessä.

Jatkoa seuraa! Syöminen ja shoppailu olivat kaupungin parasta antia.
Samanlaisia kirjoituksia:





Tässä alkaa matkakuume nousta jo! Vielä 3 vkoa omaan reissuun aikaa… MoMA ja Top of the Rock ovat myös omalla listalla, samoin toki Central Park. Ajateltiin kyllä se Empire Statekin katsastaa, jos löytyy sopiva rako jonottaa
Mites toi metro, otitteko jonkun useamman päivän turistilipun vai miten reissasitte? Millasella päiväbudjetilla pärjäsitte?
wäää mäkin tahdon nykkiin! onneks on lontoon matka edessä, ehkä se korvaa jotain
Aaaa, olisipa ihan huippua päästä reissuun, varsinkin tuonne! Ihastelen sitten matkakuvianne ja elän teidän kauttanne nämä matkahaaveet kun eivät muuten ole nyt mahdollisia
NYC on aivan ihana. Minulla on hirmuinen hinku takaisin. Lievennäthän sitä isolla läjällä muisteloita ja kuvia!
Mahtavalta reissu varmasti teillä! Odotan aikaa että pääsee itsekin.
kiitos kivasta raportista, jatko-osia odotellessa!matkakuume nousi sekunnissa. muutenkin, reissu vaikuttaa onnistuneen hienosti. pari päivää vielä ja oma reissu berliiniin.
@Heta: Sinne Empire State Buildingiin on kuulemma kahdessa kerroksessa jonot. Eli jos näkee kadulla jonon, se kiertää ilmeisesti koko rakennuksen toisessa kerroksessa. Meillä ei ollut mitään budjettia. Katsottiin vain, että ei syöty missään järjettömän hintavissa paikoissa. Jos haluat, voin lainata noita oppaita. Omasta mielestäni hyviä ruokatärppejä tulee ensi poustauksessa
Kilo tuli matkalla lisää painoa. Nyt täytyy ottaa vähän kevyemmin. Ja 7 päivän metrolippu maksaa muistaakseni 28 dollaria. Kannattaa ehdottomasti hankkia se.
@taina: Varmasti helpottaa! Matkalle on hyvä päästä aina silloin tällöin.
@katja: No mutta teillä on nyt ihana asunto maksettavana. Ja siellä viettää ehdottomasti eniten aikaa
Oma koti kullan kallis!
@Anna: Yritetään
@funktionalisti: Pienten lasten kanssa tuo aikaero voi olla vähän hankala juttu. Itsekin olen ollut ihan tokkurassa. Menomatka oli ok, mutta paluu on ollut aika hankala.
@Tiinakaisa: Oih, Berliinikin on niiiiin ihana. Jos kiinnostaa niin käykää kellumassa täällä: http://kaksihuonettajakeittio.com/2009/05/12/betonia-berliinissa/ On elämys. Aikalailla ihan jotain muuta.
Matkustamisesta tuli vielä mieleen, sain tänään yli kuukauden päivät myöhästyneen synttärilahjani – NYC Metro Cuff
http://www.designhypeinc.com/
Epäilen kyllä että noinkohan tuosta on käytännössä juuri apua… mutta idea on mielestäni hauska joka tapauksessa!
@Heta: Heh! Olenkin nähnyt noita jossain – olisiko peräti ollut matkalla. Värit auttavat suunnistamisessa, ja tuossa on todnäk vain osa karttaa. Mutta hauska silti!
[...] niiden kesken, jotka ovat jättäneet kommentin kolmeen seuraavaan kirjoitukseen: 1. plan & see, 2. eat & drink a bit ja 3. shop. En saanut ikinä kirjoitettua shoppailusettiä. Se paisui ja [...]
Moleskiniin – joka on muuten aivan ehdoton suosikkimuistikirjani – liittyen vinkki New Yorkiin matkustaville:
Moleskinin omat matkaoppaan ja muistikirjan risteytykset ovat aivan ässiä! Oma NYC-vihkoni tursuaa jo, mutta se odottaa silti aina yhtä innokkaana uutta reissua!
@Femma: Kiitti! Hyvä vinkki!
[...] voisi yhtä hyvin olla joulukuun asu tai tammikuun asu. Samoissa kamoissa on koko talvi vedetty. Viime kesän New Yorkin matkalta ostettu Canada Goose -takki on ollut pelastus näillä pakkaskeleillä. Jalassa on suosikkifarkut. [...]