Jakoon hyvää mieltä

Julkaistu: elokuu 31, 2009 | Aiheet: Kodin ylläpito, Sisustuslehdet | Avainsana(t): , , , , , | 13 Kommentit »

Järjestin eilen kotia. Aikomuksenani oli myös viedä aikakauslehtiä paperin kierrätykseen. Tuntui pahalta heittää lehdet roskiin.  Pistin ne siksi rappumme sisääntuloaulan ikkunalaudalle tyrkylle viestillä: “Ottakaa, jos haluatte lukemista! t. asunnon x asukas”. Kun tulin töistä kotiin, huomasin ilokseni, että jäljellä oli enää vain yksi lehti noin parista kymmenestä tarjolle jätetystä.

Suosittelen siis. Ilahduttkaa naapureitanne, ja antakaa lehdillenne uusi elämä. Jotkut lehdistä saattavat olla hyvinkin tärkeitä, mikäli aikakausmedian tutkimukseen on uskominen.

“Suomalaiset ovat ahkeria aikakauslehtien lukijoita. He voivat valita mieleisensä lehdet lähes 3500 eri nimikkeen joukosta. Tuore selvitys paljastaa, että lehdet eivät ole kertakäyttötavaraa, vaan niitä säilytetään vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Yli puolella meistä on kotona kokonaisia vuosikertoja jostain tietystä lehdestä, ja jopa 75 prosenttia suomalaista säilyttää aikakauslehdistä joitain osia, esimerkiksi hyviä artikkeleita tai sivuja.”

PS. Lehdistä vielä sen verran, että 9.9. ilmestyy uusi Bonnierin julkaisema Evita-lehti. Se keskittyy kauneuteen ja hyvinvointiin. Koska Olivia ja Divaani ovat suosikkejani, tykkään todennäköisesti Evitastakin.

bonnier_evita_kansi



Söpö myynti-ilmoitus

Julkaistu: elokuu 28, 2009 | Aiheet: Asuntoesittely | Avainsana(t): , , | 10 Kommentit »

Kiinteistövälittäjien kirjoittamat myyntitekstit ovat yleensä vähän sitä sun tätä. Jollakin yrityksellä/välittäjällä on muun muassa tapana lopettaa teksti toteamukseen “Tee hyvin”. Typerää. Miksi niin pitäisi tehdä, jos asunto on huono sijoitus? Tämä Kiinteistömaailman ilmoitus Etelä-Haagassa sijaitsevasta asunnosta sulatti kuitenkin kriittisen lukijan. Olen pohjimmiltani lälly ja aina heikkona puutaloihin, vaikka tykkäänkin modernista ilmeestä.

“Olen 70–vuotias tytönhupakko. Seison tukevasti keskellä Etelä-Haagan vehreää maisemaa. Ajallehan on ominaista kaikenlainen stailaus. Minä päätin kerralla tehdä perusteellisen ja täydellisyyttä hipovan remontin. Vuonna 2007 kävin varsinaisen myllytyksen läpi. Tässä siitä on turha alkaa kertoa. Tule toteamaan rypytön, täysin katseenkestävä ulkomuotoni. Eikä riitä, että sydämeni sykkii lämpimästi toivottaen tervetulleeksi uuden omistajan; lupaan palvella häntä yhtä hyvin kuin nykyistä omistajatartani. Katsothan myös virtuaaliesittelyn. Se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

Pikkukoti on sympaattinen myös kuvissa ja sen taustat ovat kunnossa. Lattiat pitäisi tietenkin maalata valkoisiksi ja…

haaga_5

haaga_4

haaga_2

haaga_3

haaga1


Yksi sotkukasa

Julkaistu: elokuu 27, 2009 | Aiheet: Asuntoesittely, Sisustussuunnittelu | Avainsana(t): , | 21 Kommentit »

Hetken oli hiljaista. Ei ole enää. HS uutisoi seuraavaa:

“Helsingin rikospoliisi tutkii Helsingin sosiaaliviraston johtajan Paavo Voutilaisen työhuoneen kalustehankintoja virkavelvollisuuden rikkomisena. Poliisin talousrikosyksikkö epäilee Voutilaisen rikkoneen tahallisesti julkisten hankintojen lakia.

Sosiaalijohtajan työhuoneen huonekalusteista nousi kohu, kun Voutilainen tilasi omaansa ja sihteerinsä työhuoneeseen yli 70 000 euron arvoiset uudet huonekalut ilman kilpailutusta. Julkisten hankintojen lain mukaan kaikki yli 15 000 euron hankinnat pitää kilpailuttaa.”

Ennen (Konttori ja mies ovat reppanan harmaita. Kuva Vartti-lehdestä)
voutilainen_vanha_toimisto

Jälkeen (Voutilainen on konttorinsa herra. Kuva HS:n jutusta)
voutilainen_uusi_toimisto

Mitäs se Voutilainen on hankkinut? Nämä ainakin:

Onko uudessa konttorissa myös jotain muuta tunnistamisen arvoista? Mitä mieltä olet ylipäätään tästä casesta?


BB-talon sisustus

Julkaistu: elokuu 26, 2009 | Aiheet: Hotellien sisustus | Avainsana(t): , , | 6 Kommentit »

Tänään se alkaa. Big Brother.

Sisustukseltaan talo näyttää viime vuoden tupaan verrattuna ihan passelilta. Iso U-keittiö on hauska, eikä tuo oranssi värikään ole paha. Tuolit ovat freesit, mutta istuintyynyjen auringonkukista en tykkää ollenkaan. Myös seinät ovat aivan järjettömät. Ehkä ratkaisu on toteutettu television takia – blanco-seinä olisi liian raaka? Valkoiset Daydream-säkkituolit ovat sitä vastoin upeat! Entäs sviitti sitten? Ankea. Isossa makuuhuoneessa on pieni yllätys. Sänkyjä on vain yksi. Tämä on suora lupaus draamasta ja myötähäpeästä. Taattua BB:tä siis.

Mitä itse tykkäät talon sisustuksesta?

Useimmat mööpelit taloon on toimittanut turkulainen Kaani, jonka Jazz-tuoteperhe on juuri voittanut Vuoden Tuote 2009 -maininnan. Mahtipontinen titteli myönnetään vain varsinaissuomalaisille tuotteille ja sen antavat Varsinais-Suomen Yrittäjät ry, Turun Messukeskus Oy ja Viestintäharju Oy. No, viestintäkikka se on tuokin, ja ihan hienojahan nuo Kaanin kalusteet ovat. Uusisipa yritys vain kököt verkkosivunsa nopeasti. BB:n myötä niiden liikenne varmasti lisääntyy.

bb_1

bb_2

bb_3

bb_4

bb-5

bb_6


OpenHouseHelsinki-liput jaossa

Julkaistu: elokuu 25, 2009 | Aiheet: Tapahtumat | Avainsana(t): , | 4 Kommentit »

OpenHouseHelsinki-tapahtuma järjestetään taas 10.–12.9.2009. Se avaa ovet sinne, minne ei tavallisesti pääse. Tämän vuoden kohteita ovat muun muassa eri suurlähetystöt, Alvar Aallon ateljee, Hakaniemenrannan virastotalo ja Tuomarilan päiväkoti.

Kierroksille on tänäkin vuonna vapaa pääsy, mutta liput on noudettava etukäteen. Niitä saa nyt Helsingin kaupungintalon Virka-infosta ja Kampista Kaupunkisuunnitteluviraston Laiturilta. Tämä on erittäin kannatettava muutos. Kävin viime vuonna kurkkimassa Arabianrannan lofteja, jotka ovat sittemmin kokeneet surullisen kohtalon. Kierros oli väen paljouden ja suunnittelemattomuuden takia yhtä kaaosta – epämääräistä haahuilua pimeissä, ikkunoistaan vielä pressutetuissa asunnoissa. Kokemus ei ollut mieltä ylentävä. Lähdin kaverini kanssa vartin päästä kotiin. Vettäkin tihkutti.

Mikä kohde itseäsi kiinnostaa? Katso kaikki paikat OpenHouseHelsingin sivuilta.

Päivitys 25.8. klo 13.30
Kiitos Jukka paljon tiedosta! Oho. Kaikki liput kohteisiin on jo jaettu. Soitin Virka-infoon ja Laiturille varmistaakseni asian. Miten tässä nyt näin kävi? Hö.

ohh09


Ale-shoppailua heti!

Julkaistu: elokuu 24, 2009 | Aiheet: Keittiö, Kylpyhuone ja WC | Avainsana(t): , , | 4 Kommentit »

Campadreen on tulossa tänään klo 12 alkaen myyntiin Pellevävaren ja Normann Copenhagenin tuotteita melko roimalla alennuksella. Valikoima julkistetaan, kun kampanja avataan. Käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa.

kampanja


Elokuun asu

Julkaistu: elokuu 23, 2009 | Aiheet: Kuukauden asu | Avainsana(t): , , | 9 Kommentit »

Melko harvoin tulee pukeuduttua näin. Eilen oli kuitenkin yökerhobileilta, joka päättyi The Tigeriin. Not my cup of tea. Rundi oli kuitenkin ok. Kerran vuodessa pystyy venymään ja viettämään ihan mukavan hetken tällaisissa ympyröissä.

PS. Pitää ensi kerralla muistaa, että kuvissa kannattaa hymyillä, vaikka kyseessä onkin sivuprofiili (^_^)

esba_elokuu_asu

kasi

korkkarit = Pura Lopez ; hame = Resteröds ; paita = kaverilta saatu Barcelonan vingate-löytö ; käsikorut = hopeaa sieltä täältä ; kello = Casio