Hay Designin tuotteita saa nyt Finnish Design Shopista. Otettaisiinpa sinne myös Loop-sänky myyntiin. Ikean Rebbens-sänky osoittautui kamalaksi muoviseksi venkulaksi. Eihän tuo mikään yllätys toisaalta ollut. Sitä vähän uumoilinkin, mutta toivoin silti jotain muuta.
Avaruusasema-blogissa on mahtavia reseptejä ja houkuttelevia ruokakuvia. Löysin kylmäsavulohiwrappien ohjeen, jossa mausteena käytetään wasabia. Katsokaa hieno reseptikuva sivuilta. Koska sushin himo on nyt kova, päätin tuunata reseptistä hieman sushimaisen. Todella hyvää. Myös soijaa olisi voinut ehkä heittää tilkan mukaan.
Kylmäsavulohiwrapit (6 kpl)
6 wrap-tortillaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl tai enemmän wasabia (voit aloittaaa pienemmällä määrällä)
sushi-inkivääriä
1 ruukku jääsalaattia
200 g kylmäsavulohta
1 omena kuutioituna
1 iso avocado kuutioituna
1/2 kurkku kuutioituna
1 lime
10 cm pala purjoa
mustapippuria
Sekoita tuorejuusto ja wasabi keskenään. Kuutioi omena, avocado ja kurkku. Purista limestä mehu ja kaada mehu kuutioiden joukkoon (ehkä myös loraus soijaa). Rouhi hieman mustapippuria joukkoon. Leikkaa purjosta ohuita renkaita. Suikaloi salaatti ja kylmäsavulohifileet.
Levitä tuorejuusto tasaisesti tortilloille, jokaiseen noin 5 cm:n kaistale keskelle. Lisää päälle sushi-inkivääriä, kylmäsavulohta, omena-avocado-kurkku-kuutioita, purjoa ja salaattia. Kääri tortillat taskuiksi. Avaruusasema-blogissa wrapit neuvotaan laittamaan tunniksi jääkaappiin maustumaan. Tämä kokki oli kuitenkin malttamaton. Hyvältä maistuu heti nautittunakin.
Kuvalähde: Fine foods (Yutaka-tuotteita saa lähes kaikista marketeista.)
Arkkitehti- ja designtoimisto Claesson Koivisto Rune on luonut monta upeaa kohdetta ja tuotetta. Yksi blogin kommentoija vinkkasi, että nyt poppoo on suunnitellut stylen kangaskassin lasten hyvinvointia tukevalle Stockholms Stadsmission -järjestölle. Malli imitoi perinteistä muovikassia. Hintaa ekologisella kassilla on kuulemma 40 kruunua. Tukholman lomareissun ehdoton tuliainen.
Myös tämä vuonna 1999 suunniteltu asunto on toimiston käsialaa. Miten on mahdollista, että look on yhä (10 v jälkeen) täysin ajankohtainen?
Maatilalla kanat fiilistelevät syreenipuskan alla kuopassa ja pöyhivät hiekkaa. Kukko komentaa laumaansa ylväillä huudoilla. Lounaaksi kanat nauttivat vihannesjämiä ihmisten keittiöstä: retiisiä, porkkanaa, parsakaalia jne. Juustopaloista käydään kovin kilpailu. Nämä kanat ovat taatusti onnellisia ja vapaita luomukanoja.
Aamupalaksi me ihmiset söimme tietenkin munakokkelia. Parasta, mitä olen ikinä saanut. Kiitos Ems lystistä juhannuksesta!
Sain viikonloppuna hyvässä mielessä sitä, mitä tilasin. Laitoin kahdelle ystävälleni ruokaa ja pyysin toista heistä tuomaan mukanaan jonkun kesäisen ja kukkaisan jälkiruokaviinin. Alkon myyjä oli suositellut italialaistauutuutta nimeltään La Caliera Moscato d´Asti.
Nöyrimmät kiitokset kaverilleni ja asiakkaan toiveita ymmärtävälle myyjälle. Juoma oli täydelinen valinta. Tuoksu oli niin pökerryttävän hurmaava, että lasin sisällä olevaa aarretta piti nuuhkia lähes tauotta. Pirteän hapokas juoma sai aikaan itsekkäitä tekoja. Rohmusin 0,375 litran pullosta toisen lasillisen kesän parasta jälkiruokaviiniä (alkoholia vain 5 %). Muut saivat vain yhden.
“Pirteän pirskahteleva ja makean viettelevä jälkiruokaviini mansikoiden ja suklaan seuraan! Makea, pirskahteleva, pirteähappoinen, aprikoosinen, keltaluumuinen, kukkea, runsas. Upea jälkiruokaviini erilaisille kakuille, vanukkaille ja marjaherkuille.”
Alppipuisto hellepäivänä. Ensin sytytysnesteen haju. Sen jälkeen viilot kuoreen. Kohta pinta on jo repea. Sinappia reilusti mukaan. Huolella väsätty kolmen ruokalajin illallinenkin jää kesän toisen itsegrillatun jauhomakkaran rinnalla kakkoseksi.
Pari viikkoa sitten käytössä oli Sagaformin kantolaukkuun pujahtava minigrilli. Naapuriseurueessa lihaa kypsytettiin saman tuotemerkin uudella minipallogrillillä. Sen sisko on Luciferin pikkuinen pallogrilli.
CityBoyPicnic-grilli olisi designinsa puolesta ykkösvalinta, mutta koska grilliä ei tule käyttämään kovin usein, satsaus ei tässä kohtaa kannata. Sitä paitsi grillihiilivärkkäyksessä on enemmän retkitunnelmaa.