Aika huonoa palvelua

Julkaistu: huhtikuu 15, 2009 | Aiheet: Asunnon ostaminen | Avainsana(t): , | 26 Kommentit »

picture-62
Kuva Oikotien karttapalvelusta.

Olemme seuranneet asuntojen myynti-ilmoituksia jo parin vuoden ajan. Eilen huomasimme kiinnostavan kohteen Kruununhaassa. Hintakin oli sijaintiin ja kokoon nähden melko kohtuullinen: vähän päälle 60 m2 ja noin 230 000 egeä. Asuntoon oli tehty putkiremontti.

Poikakaverin viesti kiinteistövälittäjälle:
“Terve x!
Koska onnistuisi näyttö kohteelle xxxxxx? Joku ilta tällä viikolla?
Yst. terv. x”

Kiinteistövälittäjän vastaus (ei siis mitään muuta kuin tämä lause):
“Hinta ollut virheellinen, oikea hinta 299 500 euroa!”

Ihmettelen. Luulisi, että näinä aikoina asiakaspalveluun kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Kiinnostuneita asiakkaita ei varmasti ole enää liikaa. Kyseinen asunto on saanut aikaan kyselyitä virheellisen hintansa takia. Ymmärrän sen. Kiinteistövälittäjä olisi kuitenkin voinut kirjoittaa yhden ja saman viestin jokaiselle tiedustelijalle.

Ehdotus vastauksesta:
“Hei x,
Kiitos mielenkiinnostasi asuntoa x kohtaan. Valitettavasti
ilmoitukseen oli päätynyt väärä hinta. Pahoittelut tästä! Olisitko kuitenkin kiinnostunut katsomaan asuntoa? Tällä viikolla itselleni sopivia päiviä ovat x, x ja x. Mikä aika sopisi sinulle? Jos olet kiinnostunut noin 230 000 euroa maksavista asunnoista, ohessa on tiedot parista, meillä tällä hetkellä myynnissä olevasta kohteesta. Mikäli haluat lähteä tutustumaan joihinkin näistä kohteista, voimme sopia näytöt sinulle sopivana aikana.
Yst. terv. x”

Moni kiinteistövälittäjä on ilmoittanut lomautuksista. Joukkoon kuuluvat mm. Huoneistokeskus, Aktia, OP-kiinteistökeskus ja Realia Group. Yt-neuvotteluiltakaan ei varmasti vältytä. Alalla tapahtunee luontaista karsintaa.

Onko teillä hämmentäviä kokemuksia kiinteistövälittäjistä?

Samanlaisia kirjoituksia:

  1. Aika kiva keittiö
  2. Aika kiva


26 Comments on “Aika huonoa palvelua”

  1. 1 Katja said at 20:43 on huhtikuu 15th, 2009:

    Me ei ehditty etsiä asuntoja kauhean kauaa kun jo löytyi tämä, mutta tulihan noita välittäjiä nähtyä, kaikenlaisia. Tämän asunnon meille myynyt välittäjä oli kanssa omanlaisensa… esim useamman kerran myöhässä sovitusta tapaamisesta, esim oli luullut sopineensa tapaamisen puolta tuntia myöhemmäksi, vaikka oli itse ilmoittanut meille kyseisen ajan.

  2. 2 esba said at 20:57 on huhtikuu 15th, 2009:

    @Katja: Meillekin on kerran käynyt unohdusmoka. Välittäjä soitti 5 min ennen näyttöä, että on unohtanut homman kokonaan.

  3. 3 sitruuna said at 21:56 on huhtikuu 15th, 2009:

    Onhan noita kokemuksia.

    Tätä ostaessani kävi sellainen pieni, mutta paskanmaun suuhun jättänyt moka välittäjästä, että Huoneistokeskus ei yhtään minun asuntoani ikinä tule myymään.

    Pääkaupunkiseudulla suosittelen Crapea. Se myi edellisen asuntoni ja jos tämä menee myyntiin, luultavasti myy myös tämän. Heillä on tosi toimiva CrapeArmy-systeemi, johon kannattaa ilmoittautua, jos asuntoa etsii.

  4. 4 esba said at 22:02 on huhtikuu 15th, 2009:

    @sitruuna: Crapen asuntoja olen kyllä tsekkaillut. Hehän ilmeisesti myös stailaavat asuntoja. Siksi kai huomio kiinnittyy kohteisiin herkästi. Ainoa mikä Crapessa ärsyttää, on vanhojen myynti-ilmoitusten säilyttäminen sivustolla. Miksi niitä ei oteta sieltä pois ja helpoteta ilmoituksien selaamista? Selväksi on kyllä jo käynyt, että heillä on myynnissään kauneimmat ja komeimmat. Profiilia ei tarvitsisi kohottaa vanhoilla myyntimenestyksillä.

  5. 5 sitruuna said at 22:12 on huhtikuu 15th, 2009:

    Sama ärsyttää minuakin Crapessa. Mutta myynti toimii hyvin. Myivät juuri entisen asuntoni, alle viikossa kaupat (löytyy sieltä vieläkin, varattu, Töölö 51 m2). Myivät sen silloin kun myin itse sen pois ja samaan päätyivät näköjään uudetkin omistajat nyt pois myydessään.

  6. 6 esba said at 22:17 on huhtikuu 15th, 2009:

    @sitruuna: No se tietty on tärkeintä. Kävin heti kurkkaamassa sivut. Kivan simppeli keittiö vanhassa asunnossasi!

  7. 7 sitruuna said at 23:02 on huhtikuu 15th, 2009:

    Keittiöpuolelta on pakko suositella aivan mielettömän hyvää: Capris ja siellä Kati Kallander. Ottakaa ihmeessä yhteyttä, jos päädytte ostamaan rempattavan asunnon. Aivan loistavaa palvelua ammattitaidolla. Teki tuon edellisen kämpän keittiön ja samoin tämän. Ja varmaan seuraavanikin.

  8. 8 jari said at 07:45 on huhtikuu 16th, 2009:

    Siis eihän tuollaisia virheitä saa tehdä, tai sitten se pitäis myydä tuolla hinnalla :) (vrt. vähittäiskauppa, hyllyhinta). Itseäni nyppii samat asenteet, kun tammikuun09:n kommentissa. Kuvien puute/vähyys, pohjapiirustuksen muka inhimilliset virheet,.. Mutta tuo asenne: “Väärä hinta, (urpo ja toimistolla naurut päälle), oikea hinta…”. Onko siihen oikeasti varaa?

    Toistaiseksi Crape ei ole liittynyt hyvään välitystapaan, mutta se kieltää täysin juuri tuollaisen “MYYTY” tai “VARATTU” markkinoinnin lehdissä, netissä, näyteikkunassa, missä vaan.

    http://www.hyvavalitystapa.fi/

    Kohta 1.6. käsittelee juuri tuota.

    Myös tuo pyhä kolminaisuus ihmetyttää hieman. Rakennusyhtiöt, luottolaitokset ja kiinteistövälittäjät omistavat toisiaan ristiin ja kaikki puhuu kuin yhdestä suusta: “hyvin menee ja kauppa käy, usko talouteen on hyvä ja oston ajankohta on juuri nyt oikea”. No onneksi on myös niitä oikeita mittareita, mutta joidenkin pään tuo taatusti sumentaa.

    Aamen!

  9. 9 jari said at 10:23 on huhtikuu 16th, 2009:

    Niin ja vielä nuo energiatodistukset. Ymmärrän kyllä, että itse todistus on vain näytössä. Siis samoin kuin isännöitsijätodistus. Mutta kopioidaanhan siitä isännöitsijätodistuksestakin paljon lukuja myyntiesitteeseen ja nettiin esim. tontin omistus, koko, yhtiön omistamat asunnot ja liiketilat ja niiden tuotot yms. Miksi siis sitä energiakulutus kirjainta ja Kwh:ta ei saada ilmoitukseen? Eräskin 2008 valmistunut talo on luokassa G ja toinen -62 valmistunut luokassa E. Pelkkää illuusiota, että uusi on aina vanhaa parempi ja nyt niitä on ääritylsä vertailla.

    Eihän sitä tontin omistustakaan tarvitse näytöstä saakka kysellä, saati käydä itse selvittämässä paikan palvelutasoa.

    prkl, missä LKV:n oma tuotekehitys. Igglo olisi tämänkin julkaissut ja heti!

  10. 10 esba said at 12:52 on huhtikuu 16th, 2009:

    @sitruuna: Rempattavaa asuntoa nimenomaan haetaan. “Pari vuotta sitten täydellisesti remontoidut” asunnot miellyttävät todella harvoin silmää. Tämä tilanne on varmasti valitettavan tuttu liian monelle. Itse tiedän jo melko tarkkaan millaisen keittiön haluan. Isäni on eläkkeellä oleva rakennusmestari, joka on tehnyt itse useita taloja ja ollut valvomassa vielä useampien kohteiden rakentamista. Perfektionisti henkeen ja vereen. Rakentamisen grand old man, sanoisin. Konkreettinen keittiösuunnittelun nakki menee siis ehkä hänelle ;)

    @jari: Tässä ei kai hyvä välitystapa toteutunut… Peruskäytöstavat olivat ainakin unohtuneet. Ja ehkä ensimmäisen pitäisi olla kultivoituneempi versio jälkimmäisestä. Totta, Crapen markkinointi (ilmeisesti kuitenkin vain omilla nettisivuillaan?) on hämmentävää.

    Uutisointi asunnon ostamisesta oli hyvin eloisaa vielä viime ja edellis vuonna. Nyt kannanotot ovat mielestäni laimentuneet. Ja jokapaikassa törmää vain neuvokelistoihin, joissa määritellään, oletko hyvä ostajakandidaatti vai et: a) Onko sinulla vakituinen työpaikka 2) Oletko ensiasunnon ostaja vai… jne. Samat litanjat yhä uudestaan ja uudestaan.

    Energiatodistusasiaan en ole itse kovin perehtynyt. Pitäisi varmaan alkaa ottaa selvää siitäkin. Nykyisessä asunnossa jouduimme tekemään mittauksia lattialämmitysalasta jne. Pari kuukautta sitten eteiseen ilmestyi myös sähkön mittauslaite. Se on todella ruma ja näkyvä vilkkuvine valoineen.

  11. 11 jari said at 13:26 on huhtikuu 16th, 2009:

    Ei energiatodistus ostopäätöksiin saa vaikuttaa.

    Vanhat ihanat talot alkuperäisineen ikkunoineen on kulttuuriperinnettä, ei niitä energiatodistus saa muuttaa. Taas konsultit yhdessä mm. ikkunanvaihtofirmojen kanssa yrittävät etsiä töitä. Mutta pointti oli lähinnä se, että pakollista paperia ei ole tehty riittävän julkiseksi ja uudetkaan kohteet eivät välttämättä pärjää vanhoille. Toivottavasti taloyhtiöiden hallitukset eivät ota lukemia liian vakavasti. Tiivistellään ja huoltomaalaillaan vaan vahnoja ikkunoita ja korjaillaan taloa sitä kunnioittaen.

    Kerrostumat ja vuodet pitää näkyä!

  12. 12 sitruuna said at 14:56 on huhtikuu 16th, 2009:

    Eihän vanhat talot edes pääse korkeimpiin energialuokkiin, koska näissä todistuksissa otetaan huomioon mm. ilmastoinnit ja muut, joita ei vanhoissa ole, eikä ole tarkoituksenmukaistakaan. En muista mihin luokkaan meidän talomme päätyi, mutta kun kyse on 20-luvulla rakennetusta jugend-talosta, niin kyllähän näitä on arvioitava eri kriteerien mukaan kuin uudisrakennuksia.

    En ole pitkään aikaan kiertänyt näytöissä, mutta pari vuotta sitten kun vielä aktiivisesti hain (ja tähän päädyin) oli aika monessa ison kolmikon näytössä paikalla pankin edustaja kauppaamassa palvelujaan. Tai jos ei ollut pankin edustajaa paikalla niin välittäjä vähintään kysyi että mitenkäs ne pankkiasiat, saisiko yhteistyökumppani soitella niistä…

  13. 13 esba said at 16:35 on huhtikuu 16th, 2009:

    @jari: Tuo on kyllä ihan totta. Faktoilla mutta myös tunteella se asunto ostetaan. Mielenkiintoista on tosin aina tietää, kuka ajaa mitäkin asiaa ja minkä takia.

    @sitruuna: Lainantarjoajien määrä oli reilu vuosi sitten hurja. OP:stä tapaamisbuukkaajat jaksoivat soitella kuukauden välein. Nyt linjat ovat hiljenneet. Sanoisin, että jos lainaa tarvitaan, sitä mennään itse hakemaan. Siinä ei soitteluilla ole välttämättä paljoa merkitystä. Asuntolaina ja edes sen markkinointi puhelimessa on vähän eri asia kuin ex tempore lehtitilauksen tekeminen.

  14. 14 Maria said at 16:55 on huhtikuu 16th, 2009:

    Kiinteistönvälittäjistä on itselläni melkeinpä vain hyviä kokemuksia. Kiinteistönvälittäjästä riippumattomista syistä kyllä kävi niin, että nykyisen asuntoni edellinen omistaja unohti tulla kaupantekotilaisuuteen…

  15. 15 esba said at 18:38 on huhtikuu 16th, 2009:

    @Maria: Heh!!! Itselläni kokemukset ovat neutraaleja tai sitten ei niin positiivisia. Ei neutaalissakaan tietenkään mitään vikaa ole.

  16. 16 Tiina said at 20:05 on huhtikuu 16th, 2009:

    heh, jotenkin pöyristyttävyydessään mainio tarina! Aivan kuin potentiaalisen asiakkaan sähköpostiosoite olisi sellainen tunniste josta voi päätellä mihin hänellä on varaa. =D Itse muistelen haikeudella Iggloa. Mieheni myi heidän kauttaan itse entisen asuntonsa 1,5 päivässä, ja säästi näin kaikki välittäjäpalkkiot sun muut vaivat.

  17. 17 Funktionalisti said at 21:29 on huhtikuu 16th, 2009:

    Me olemme myyneet molemmat asunnot itse ja molemmissa meni vajaa kaksi viikkoa että ostaja löytyi. Molemmissa käytimme ensin välittäjää arvioimassa asunnon, koska niin kovasti sitä ilmaista arviota tarjottiin ja molemmilla kerroilla saimme itse myymällä enemmän mitä välittäjä arvio. Meistä ei ollut mitään syytä käyttää välittäjää, koska tiesimme että paperit on helppo hoitaa itse kuntoon ja pankkihan ne vain tarkisti ja hyväksyi. Lisäksi epäilimme että mikäli jotain ongelmia myöhemmin tulisi, pesisi välittäjä kuitenkin kätensä hommasta..siis emme kokeneet että minkäänlaista takuuta saisi välittäjän käytöllä. Hyvin siis onnistuivat molemmat asuntokaupat ilman välittäjää.

    Mutta tuo esban kirjoittama esimerkkihän on aivan pöyristyttävä, tottakai välittäjän olisi pitänyt kirjoittaa ehdotus vastauksesta kaltainen viesti takaisin!

  18. 18 esba said at 21:56 on huhtikuu 16th, 2009:

    @Tiina: Siitä ei voi olla kyse. Poikaystävällä on hyvä duuni tosi hyvässä yrityksessä. Titteli (jotka itseasiassa kuulostavat omasta mielestäni aina todellisuutta hienommilta) kyllä näkyi sähköpostissa. Ehkä kiinteistövälittäjä ei osannut yhtään englantia ;)

    @Funktionalisti: Kyllä hyvä asunto varmasti aina kaupaksi menee myy sen sitten itse tai välittäjän kautta. Olimme molemmat todella hämmentyneitä vastauksesta. Pieni viestintäkoulutus näille herroille ei olisi pahitteeksi.

  19. 19 sitruuna said at 18:06 on huhtikuu 17th, 2009:

    Näitä myyjien kukkasia näkee muillakin aloilla. Muistan joskus työkaverini kanssa käyskelleeni lounaalla Kämp Galleriassa ja olleeni matkalaukkua vailla. Pysähdyttiin siinä katselemaan M-boxi liikkeen ulkopuolella ollutta Samsonite-alennuspinoa. Niitä tutkaillessamme myyjä tuli paikalle. Kerroin olevani keskikokoista matkalaukkua vailla ja tutkailtiin niitä hetken. Sitten katsoin ympärilleni ja totesin, että tuollahan on myös kiinnostavan näköisiä laukkuja. Myyjä siihen totesi, että “Juu, mutta ne on kyllä sitten _kalliita_ (merkitsevästi painottaen)”, eikä tehnyt elettäkään siirtyäkseen siihen suuntaan. Okei, asia ymmärretty, jääköön sikseen, kävin sitten toisesta kaupasta hakemassa sen Samsoniteni.

  20. 20 esba said at 18:39 on huhtikuu 18th, 2009:

    @sitruuna: Näitä käy joo… Itse pukeudun joko simpsakasti (asiakaspalvereissa ja juhlissa) tai rennosti tennareihin ja farkkuihin (tämä on huomattavasti paljon yleisempää). Eräässä Aleksanterinkadun kenkäkaupassa palvelu on ollut erilaista asusta riippuen. Kerran jätin kivat kengät ostamatta, koska myyjän asenne alkoi ärsyttää. En silti halua boikotoida liikettä. Kenkien osalta se on suosikkikauppani Helsingissä. Laadukkaita nahkakenkiä hyvään hintaan etenkin mid season salen aikaan.

  21. 21 Soopa said at 18:46 on toukokuu 22nd, 2009:

    Aika paljon huonoja kokemuksia palvelusta. Itsekin kun olin ostamassa asuntoa, välittäjän tarina muuttui joka puhelulla siitä, mitä tarvitaan. Ensin sai tehdä tarjouksen ilman vakuutta, seuraavassa puhelussa se sitten pitikin tallettaa jotta tarjous olisi virallinen. Ostin kyllä asunnon huonosta välittäjästä huolimatta.

  22. 22 esba said at 01:32 on toukokuu 24th, 2009:

    @Soopa: Äh. Kuulostaapa typerältä touhulta. Onnea kuitenkin asunnosta!

  23. 23 aspa said at 08:52 on helmikuu 9th, 2011:

    Crapelta kävi välittäjä katsomassa ja arvioimassa asuntoani hiljattain. Astuttuaan ovesta sisään tämä nuori ja käytöksensä perusteella varsin kokematon nainen ei muusta osannut toitottaa kuin siitä, miksi yksityiset eivät (mukamas) saa asuntojaan itse myytyä ja kuinka taloyhtiössä n. 3 vuoden päästä mahdollisesti alkava putkiremontti tulee vaikeuttamaan myyntiä. Hänen asenteensa oli kaikkea muuta kuin myynti- ja markkinointihenkinen, ennemmin hyökkäävä ja inttävä. Miettikääpä tätä: hän tuli kinuamaan toimeksiantoa, eikä antanut minulle asunnon omistajana yhtään kuvaa siitä, miten hän asunnon myisi, mitä asunnossa/taloyhtiössä/sijainnissa hänen mielestään on hyvää jne. ja miksi hän olisi juuri oikea välittäjä myymään asuntoa. Hänen otteestaan puuttui myyntihenkisyys täydellisesti. Ihmettelen suuresti, miten tällainen välittäjä saa yhtään asuntoa myytyä? Lopuksi hän lätkäytti ilmoille heidän välityspalkkiotarjouksensa 3,9 %, joka on selvästi yli muiden saamieni tarjouksen. Toivottavasti tämä nuori nainen ei luule, että saisi tuolla esityksellä asunnon heille myyntiin.

  24. 24 esba said at 23:48 on helmikuu 10th, 2011:

    @aspa: Äh, kuulostaapa todella tympeältä meiningiltä. Jotenkin olen kyllä tullut siihen tulokseen, että tässä asuntohommassa saa aina turpiinsa siihen saakka kunnes pääsee sinne kotiin – olipa kyseessä millainen kohde tahansa. Sen jälkeen tietenkin voi paljastua kaikkea ikävää, mutta se on sitten sellaista.

    Tsemppiä asunnon ostoon!

  25. 25 kaksio said at 20:13 on heinäkuu 26th, 2011:

    aspa: onkohan minun asuntoani myymässä sama nainen. Toimeksiannon otti vastaan mies ja kertoi, että hänen lomansa aikana asuntoani myy myyntipäällikkö, mutta tämä nainen ei ole heidän myyntipäälikkö. Hän on lähinnä keskittynyt kertomaan, mitä kaikkea asunnossa on vikana (kolleekansa sanoi, että ei mitään vikaa) ja yllättäen kertoo syyksi ostajan löytymättömyydelle saman, kuin OP-kiinteistövälittäjä aikoinaan: Oikotie antaa vain tiietyn hintaisia asuntoja etsijöille. Oukei… miten olisi oma aktiivinen myynti niille, jotka eivät sitä muuten osaa etsiä? Tähän sain vain vastauksen, että ostajia on erilaisia. Yllättävää!! Joskus tuntuu, etteivät ole itse koskaan ostaneet asuntoa.

  26. 26 esba said at 01:13 on elokuu 1st, 2011:

    @kaksio: Aikamoista! Tämä tapahtui siis vuonna 2009, mutta huonoon asiakaspalveluun kiinteistövälittäjien kohdalla olen törmännyt useamminkin.


Leave a Reply